Reissua on takana viisi viikkoa ja kolme päivää. En ole koskaan ollut näin pitkään yhtäjaksoisesti reissussa: sekä pyhiinvaellus Espanjassa 2007 että työharjoittelu Ukrainassa 2008 kestivät vain viisi viikkoa kumpainenkin. Nyt alkaa tutkimaton alue: miten reagoin näin pitkään tien päällä olemiseen? Missä vaiheessa iskee kulttuurishokki? Entä kauhea koti-ikävä? Milloin riisi alkaa pursuta korvistakin? Milloin saan malarian? (onneksi on lääkkeet)
On kiehtovaa olla uusilla urilla. Vaikka jokainen päivä olisi kuinka lempeän leppoisaa lekottelua, teen koko ajan jotain, mitä en ole koskaan aiemmin tehnyt. Olen kuin ajassa matkustava kapteeni Picard, joka työntää inhimillisen ymmärryksen ja tiedon rajoja koko ajan kauemmas! Mikä yhden hengen psykologinen tutkimusmatka! Mitkä käymättömät korpimaat!
...niin siis piti sanoa, että on tosi siistiä olla ekaa kertaa näin pitkällä matkalla. Tämän neitseän matkan jälkeen vastaavaa tulee olemaan paljon vaikeampi kokea. Sen olen huomannut jo nyt, että tällainen koko ajan vaihtuvien maiden ja kaupunkien kavalkadi on pitkällä reissulla kuluttavampi kuin yhteen tai kahteen maahan ja kaupunkiin keskittyminen. Tavat, kielet, rahat ja tekemiset vaihtuvat koko ajan. Vientiane tuntuu nyt hyvin kotoisalta ja hallussa olevalta, kun kaikki elämälle välttämättömät palvelut (pyykki, aamiaispatonki, kasvisruoka, hyvä wifi) ovat löytyneet lähimaastosta. Huomenna alkaa taas aika säätämisen, kun lähdemme yöbussilla Savannakhetiin, jossa olemme perillä joskus aamuviideltä.
Nyt tuntuu jo siltä, että olisin ollut matkalla ikuisuuden ja että kohta pitäisi palata, vaikka melkein koko matka on vielä edessä. Ja toisaalta, ei sitä niin paljon enää ole. Pari viikkoa Laosissa, sitten kolmisen viikkoa Kambodzassa, reilu kuukausi Thaimaassa, toivottavasti yli puolitoista kuukautta Pohjois-Laosissa, ja sitten onkin reilun kuukauden kestävän paluumatkan vuoro Kiinan ja Venäjän läpi. Kuulostaa todella lyhyeltä ja todella pitkältä ajalta.
Onneksi elämän realiteetit pysyvät yllä, kun katselee tätä elämän ja kuoleman kiertokulun näytelmää!
Tässä puoliminuuttisessa psykologisessa trillerissä muurahaiset kuvaavat arkipäivän pettymyksiä, jotka kuljettavat meitä vääjäämättä kohti hautaa. Kärpänen edustaa meidän kunkin maallista tomumajaa, joka yksinään on vain säkki kuollutta lihaa. Pystysuora seinä on se piste, jossa meidän jokaisen tulee tehdä valinta: rakastaako vai ei.
Samasta tapahtumasta oleva, kaksi minuuttia kestävä Director's Cut -versio (Useita alustamateriaaleja! Toinen kuvakulma! Lisää murkkuja!) julkaistaan, kun sen pukkaaminen verkkoon kestää vähemmän kuin puolitoista tuntia. 35 megaa on tosi paljon, kattokaas.
 |
| Tämä taitaa olla sellainen... Man-Boobha. |
 |
| Joita tämä Swedish Bakery & Pizzan vegepitsa mainiosti edustaa. |
...niin siis piti sanoa, että on tosi siistiä olla ekaa kertaa näin pitkällä matkalla. Tämän neitseän matkan jälkeen vastaavaa tulee olemaan paljon vaikeampi kokea. Sen olen huomannut jo nyt, että tällainen koko ajan vaihtuvien maiden ja kaupunkien kavalkadi on pitkällä reissulla kuluttavampi kuin yhteen tai kahteen maahan ja kaupunkiin keskittyminen. Tavat, kielet, rahat ja tekemiset vaihtuvat koko ajan. Vientiane tuntuu nyt hyvin kotoisalta ja hallussa olevalta, kun kaikki elämälle välttämättömät palvelut (pyykki, aamiaispatonki, kasvisruoka, hyvä wifi) ovat löytyneet lähimaastosta. Huomenna alkaa taas aika säätämisen, kun lähdemme yöbussilla Savannakhetiin, jossa olemme perillä joskus aamuviideltä.
 |
| Ja korvapuustia, saatana. Nyt ollaan kaukana kotoa. Kuivaa oli, mutta namia silti. |
Nyt tuntuu jo siltä, että olisin ollut matkalla ikuisuuden ja että kohta pitäisi palata, vaikka melkein koko matka on vielä edessä. Ja toisaalta, ei sitä niin paljon enää ole. Pari viikkoa Laosissa, sitten kolmisen viikkoa Kambodzassa, reilu kuukausi Thaimaassa, toivottavasti yli puolitoista kuukautta Pohjois-Laosissa, ja sitten onkin reilun kuukauden kestävän paluumatkan vuoro Kiinan ja Venäjän läpi. Kuulostaa todella lyhyeltä ja todella pitkältä ajalta.
Onneksi elämän realiteetit pysyvät yllä, kun katselee tätä elämän ja kuoleman kiertokulun näytelmää!
Tässä puoliminuuttisessa psykologisessa trillerissä muurahaiset kuvaavat arkipäivän pettymyksiä, jotka kuljettavat meitä vääjäämättä kohti hautaa. Kärpänen edustaa meidän kunkin maallista tomumajaa, joka yksinään on vain säkki kuollutta lihaa. Pystysuora seinä on se piste, jossa meidän jokaisen tulee tehdä valinta: rakastaako vai ei.
Samasta tapahtumasta oleva, kaksi minuuttia kestävä Director's Cut -versio (Useita alustamateriaaleja! Toinen kuvakulma! Lisää murkkuja!) julkaistaan, kun sen pukkaaminen verkkoon kestää vähemmän kuin puolitoista tuntia. 35 megaa on tosi paljon, kattokaas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti