Disklaimeri: mitään kuvia ette saa, koska netti yskii jo tekstinkin kanssa.
Toissapäivänä: reissu Savannakhetista Don Detille. 10 tuntia, 6 ajoneuvoa, vain kolme kusetusta. Tästä esimerkkinä keskusteluni venekuskin ja tämän rahastajan kanssa:
Minä: "Moro, pitäis päästä Don Khonille."
Venekuski: "Ookoo, heitä 50 000 kipiä (5 €), kun ei oo muita matkustajia."
M: "Ok, väsyttää, en jaksa tinkiä. 30 000 pitäisi olla oikea hinta, mutta jos tää jäbä vie minut suoraan Don Khonille, niin worth it."
Viisi veneminuuttia myöhemmin...
V: "No niin, täällä ollaan :3 "
M: "Täähän on Don Det, Don Khon on vielä noin neljän kilsan päässä."
V: "Juu, täältä pääsee siltaa pitkin Don Khonille."
M: "Eiku veneellä piti mennä Don Khonille, siksi otin koko veneen itselleni."
V: "Jep, ja täällä ollaan, siltaa pitkin pääsee :3 "
M: "Eiku veneellä! Tämä vene, Don Khonille."
V: "Juurikin! Silta on tuolla saaren toisella puolella."
M: "Voipa saatana."
Note to self: älä maksa mitään kyytiä etukäteen, jos vain mahdollista.
Venematka sentään oli julmetun kaunis. Si Phan Do, eli 4 000 saarta, on alue Mekong-joessa, jossa joki haarautuu parinkymmenen kilometrin matkalla useaan haaraan, joiden keskellä on niin simpurasti saaria. Auringon laskiessa näkymät olivat melekoisen paratiisilliset. Don Det -saaren pohjoispäässä päivän banaaliusannos tuli saman tien, kun veneeni karahtaessa rantahietikkoon vieressä lillui toinen vene, joka oli tungettu tupaten täyteen Beer Lao -päissään olevia nuoria backpackereita, eurodance raikasi ja laulu kaikui.
Koska varsinkin Don Detillä ja Don Khonilla luonto on kaunista, asuminen julmetun halpaa (oma mökkini 2.5 euroa per yö), lainvalvonta olematonta ja sillai, varsinkin tuo Don Detin pohjoiskärki on muuttunut kohtalaiseksi reppureissarihelvetiksi. Joka toinen rafla tarjoaa ganjaa tai taikasieniä, biletysmahdollisuuksia on joka nurkalla ja rannat ovat bungalow-rivien reunustamia.
Onneksi tämä on vain yksi puoli aluetta. Vartin kävelyllä pääsee keskelle niin idyllistä laolaista maaseutua, että huhhahhei. Lehmät ja puffelit laiduntavat menemään, kaikkialla on kanoja, riisiä ja vehnää pistetään viljellen, lapset juoksevat kouluun ja paikalliset, erittäin hyvin muodostuneet parikymppiset miehet potkivat rottinkipalloa verkon yli. Vartin pyöräilyllä pääsee suoraan metsään.
Eilen:
- Heräsin viideltä katsomaan, kun aurinko nousi Mekongin ylle. Oli euforista.
- Jouduin kantamaan pyöräni pusikon kautta, kun lehmä seisoi polulla eikä halunnut keskeyttää märehtimistään.
- Joukko iilimatoja hyökkäsi kimppuuni lehtien alapinnoilta. Hukutin mokomat kapitalistinpirut.
- Väistelin tiellä poukkoilevia kananpoikia. Miten tuo laji pysyy hengissä?
- Puhkaisin pyörän renkaan. Mihin, ei aavistustakaan, mutta tiet koostuvat lähinnä terävistä kivistä ja mudasta. Ehkä se selittää.
- Irvistelin paikallisille lapsille. Eivät hymyilleet.
- Todistin elämäni kovinta kaatosadetta. Kuuden minuutin aikana tuli vettä tonneittain.
- Keskustelin paikallisen guesthouse-raflan isännän kanssa suomalaisten ja laolaisten alkoholinkäytöstä. Nappomiehiä on täälläkin, mutta kännit kiskotaan paljon harvemmin.
- Päivän aikana kiersin sekä Don Detin että Don Konin pyörällä kertaalleen ja Don Detin vielä kävellenkin. Ihmeellistä, mihin on aikaa, kun herää auringon noustessa.
- Menin nukkumaan yhdeksältä, koska thug life.
Tänään:
- Aloitin aamuni paikallisten lemppariaamiaisella, nuudelisopalla. Yllättävän hyvä idea, koska ainakin tulee juotua paljon nestettä heti aamusta.
- Vaihdoin majapaikkani keskellä ei-mitään olevaan guesthouseen, jolla on todella miellyttävä ympäristö. Muita majoittujia ei ole, joten voin olla totaalisen rauhassa.
- Luin riippumatossa.
- Nukuin riippumatossa.
- Katselin tabletilta piirrettyjä riippumatossa.
- Kirjoitin tämän blogauksen.
- Yritin keksiä Riku Rantala -vitsejä, mutta en ole vielä keksinyt, vaikka olin riippumatossa.
Villi päivä, siis.
Tämä on kyllä melkoisen hermolevon paikka. Pidän suuresti. Sen näkee, että täällä käy kohtalaisen paljon reissaajia, mutta enemmän hyvää kuin huonoa siinä on. Monissa paikoissa ymmärretään jonkin verran englantia, ruokalistat ovat enkuksi, ja majoitusoptioita on paljon. Samalla maaseutu ja ns. uugeet huudit ovat ihan hollilla.
Jännityksellä odotan myös huomista peseytymistä. Bungalowissani ei ole omaa kylppäriä, joten käyn yhteistiloissa, joissa suihkun tilalla on kippo ja vesihana. Parranajosta tulee elämys, luultavasti myös katsojille.
Ja ai että mää nautin yksin reissaamisesta. Olen tänäänkin puhunut ehkä kymmenen lausetta. Liekö tämä sitten sitä suomalaisuutta. Kihlattuni Laura tosiaan lähti Savannakhetin kauniista kaupungista vehreään Vietnamiin, ja tapaamme uudestaan Kambodzan Phnom Penhissä, kunhan sinne asti ennätämme.
Yksin- ja kaksinreissaamisen eroista pitääkin kirjoittaa jossain vaiheessa. Nyt taidan keskittyä juomaan Beer Laoa ja kuuntelemaan gekkojen huutelua. Hajotkaa Babylonin pakkaseen! Bää!
Minä: "Moro, pitäis päästä Don Khonille."
Venekuski: "Ookoo, heitä 50 000 kipiä (5 €), kun ei oo muita matkustajia."
M: "Ok, väsyttää, en jaksa tinkiä. 30 000 pitäisi olla oikea hinta, mutta jos tää jäbä vie minut suoraan Don Khonille, niin worth it."
Viisi veneminuuttia myöhemmin...
V: "No niin, täällä ollaan :3 "
M: "Täähän on Don Det, Don Khon on vielä noin neljän kilsan päässä."
V: "Juu, täältä pääsee siltaa pitkin Don Khonille."
M: "Eiku veneellä piti mennä Don Khonille, siksi otin koko veneen itselleni."
V: "Jep, ja täällä ollaan, siltaa pitkin pääsee :3 "
M: "Eiku veneellä! Tämä vene, Don Khonille."
V: "Juurikin! Silta on tuolla saaren toisella puolella."
M: "Voipa saatana."
Note to self: älä maksa mitään kyytiä etukäteen, jos vain mahdollista.
Venematka sentään oli julmetun kaunis. Si Phan Do, eli 4 000 saarta, on alue Mekong-joessa, jossa joki haarautuu parinkymmenen kilometrin matkalla useaan haaraan, joiden keskellä on niin simpurasti saaria. Auringon laskiessa näkymät olivat melekoisen paratiisilliset. Don Det -saaren pohjoispäässä päivän banaaliusannos tuli saman tien, kun veneeni karahtaessa rantahietikkoon vieressä lillui toinen vene, joka oli tungettu tupaten täyteen Beer Lao -päissään olevia nuoria backpackereita, eurodance raikasi ja laulu kaikui.
Koska varsinkin Don Detillä ja Don Khonilla luonto on kaunista, asuminen julmetun halpaa (oma mökkini 2.5 euroa per yö), lainvalvonta olematonta ja sillai, varsinkin tuo Don Detin pohjoiskärki on muuttunut kohtalaiseksi reppureissarihelvetiksi. Joka toinen rafla tarjoaa ganjaa tai taikasieniä, biletysmahdollisuuksia on joka nurkalla ja rannat ovat bungalow-rivien reunustamia.
Onneksi tämä on vain yksi puoli aluetta. Vartin kävelyllä pääsee keskelle niin idyllistä laolaista maaseutua, että huhhahhei. Lehmät ja puffelit laiduntavat menemään, kaikkialla on kanoja, riisiä ja vehnää pistetään viljellen, lapset juoksevat kouluun ja paikalliset, erittäin hyvin muodostuneet parikymppiset miehet potkivat rottinkipalloa verkon yli. Vartin pyöräilyllä pääsee suoraan metsään.
Eilen:
- Heräsin viideltä katsomaan, kun aurinko nousi Mekongin ylle. Oli euforista.
- Jouduin kantamaan pyöräni pusikon kautta, kun lehmä seisoi polulla eikä halunnut keskeyttää märehtimistään.
- Joukko iilimatoja hyökkäsi kimppuuni lehtien alapinnoilta. Hukutin mokomat kapitalistinpirut.
- Väistelin tiellä poukkoilevia kananpoikia. Miten tuo laji pysyy hengissä?
- Puhkaisin pyörän renkaan. Mihin, ei aavistustakaan, mutta tiet koostuvat lähinnä terävistä kivistä ja mudasta. Ehkä se selittää.
- Irvistelin paikallisille lapsille. Eivät hymyilleet.
- Todistin elämäni kovinta kaatosadetta. Kuuden minuutin aikana tuli vettä tonneittain.
- Keskustelin paikallisen guesthouse-raflan isännän kanssa suomalaisten ja laolaisten alkoholinkäytöstä. Nappomiehiä on täälläkin, mutta kännit kiskotaan paljon harvemmin.
- Päivän aikana kiersin sekä Don Detin että Don Konin pyörällä kertaalleen ja Don Detin vielä kävellenkin. Ihmeellistä, mihin on aikaa, kun herää auringon noustessa.
- Menin nukkumaan yhdeksältä, koska thug life.
Tänään:
- Aloitin aamuni paikallisten lemppariaamiaisella, nuudelisopalla. Yllättävän hyvä idea, koska ainakin tulee juotua paljon nestettä heti aamusta.
- Vaihdoin majapaikkani keskellä ei-mitään olevaan guesthouseen, jolla on todella miellyttävä ympäristö. Muita majoittujia ei ole, joten voin olla totaalisen rauhassa.
- Luin riippumatossa.
- Nukuin riippumatossa.
- Katselin tabletilta piirrettyjä riippumatossa.
- Kirjoitin tämän blogauksen.
- Yritin keksiä Riku Rantala -vitsejä, mutta en ole vielä keksinyt, vaikka olin riippumatossa.
Villi päivä, siis.
Tämä on kyllä melkoisen hermolevon paikka. Pidän suuresti. Sen näkee, että täällä käy kohtalaisen paljon reissaajia, mutta enemmän hyvää kuin huonoa siinä on. Monissa paikoissa ymmärretään jonkin verran englantia, ruokalistat ovat enkuksi, ja majoitusoptioita on paljon. Samalla maaseutu ja ns. uugeet huudit ovat ihan hollilla.
Jännityksellä odotan myös huomista peseytymistä. Bungalowissani ei ole omaa kylppäriä, joten käyn yhteistiloissa, joissa suihkun tilalla on kippo ja vesihana. Parranajosta tulee elämys, luultavasti myös katsojille.
Ja ai että mää nautin yksin reissaamisesta. Olen tänäänkin puhunut ehkä kymmenen lausetta. Liekö tämä sitten sitä suomalaisuutta. Kihlattuni Laura tosiaan lähti Savannakhetin kauniista kaupungista vehreään Vietnamiin, ja tapaamme uudestaan Kambodzan Phnom Penhissä, kunhan sinne asti ennätämme.
Yksin- ja kaksinreissaamisen eroista pitääkin kirjoittaa jossain vaiheessa. Nyt taidan keskittyä juomaan Beer Laoa ja kuuntelemaan gekkojen huutelua. Hajotkaa Babylonin pakkaseen! Bää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti