Pahin puoli Aasiassa reissaamista on se, kun jossain vaiheessa alkaa käydä paranoidiksi huijatuksi tulemisesta. Onko tämä bussilippu nyt oikeasti tämän hintainen? Paljonko menee lipunmyyjän taskuun? Viekö tämä minut oikeaan paikkaan, vai hylätäänkö minut keskelle ei-mitään seuraavan liikennevälineen kiskurihintaiseen armoon? Onko viisumi oikeasti tuon hintainen? Ai miten niin guesthouseni paloi viime vuonna, vastahan minä tein sinne varauksen?
Lisävaikeutta reissusäätöön tuo se, että oikeat hinnat vaihtelevat maasta, alueesta ja kysyjän pärstästä riippuen välillä hyvinkin mystisesti. Internetin ihmemaasta saa joltisenkin käsityksen siitä, mikä ainakin olisi naurettava hinta, mutta inflaatio ja turistivirrat tekevät jänniä juttuja hinnoille hyvin lyhyessäkin ajassa, kymmenestä vuodesta puhumattakaan.
Hiplailin Don Detillä guesthousen hyvin kärsinyttä Lonely Planet -opasta vuodelta 2003. Silloin Don Det oli jo menettänyt neitseyttään, mutta venematka Ban Nakasangista maksoi 8 000 kipiä (0.8 €), bungalowin sai helposti 10 000-15 000 kipillä (1-1.5 €) ja sillan ylittäminen Don Konille kustansi 5 000 kipiä (laskekaa itse). Nyt veneestä joutui pulittamaan ainakin 25 000 kipiä (itsehän tosiaan jouduin ryöstökalastetuksi 50 000 kipillä), bungaloweista joutui irroittamaan 25 000-50 000 kipiä ja sillanvartijaa oli lahjottava 25 000 kipillä. Ihan jebat muutokset nän kymmenessä vuodessa.
Osa hintojen noususta on kuitenkin ihan luontevaa ja normaalia. Aivan oma alahelvettinsä on kuitenkin varattu niille julmille jannutuutikeille ja kohtuuttomille koriantereille, jotka tunkevat nokkaansa maksumiehen ja maksun saajan väliin, silpaisevat oman osansa turistin halutusta silavasta ja poistuvat paikalta antamatta vastineeksi juuri muuta kuin läsnäolonsa ja pahan hajun.
***
Ylitin tänään Laosin ja Kambodzan rajan. Tämä rajanylitys kuulemma sisältää kaikenlaista puliveivarointia, joten olin koittanut valmistautua henkisesti bulldogmaiseen irvistyspuolustukseen. Olin hommannut guesthouseni kautta matkalipun välille Don Det - Stung Treng, tavoitteenani päästä mahdollisimman nopeasti pois ulkopuolisen matkajärjestäjän kikkailevasta huomasta. Hintaa koko lipulle oli 18 $.
Ensimmäinen jännä osuus oli se, että matkailufirman lupaama ja hintaan sisältynyt venekyyti purjehti mahtipontisesti guesthouseni ohitse vailla aikomustakaan pysähtyä. Just. Kun kävi selväksi, että eipä toista venettä ole tulossa, guesthouseni isäntä, Allah häntä siunatkoon, otti aloitteen ja heitti minut veneellään Ban Nakasangiin, saattoi turistibussiasemalle ja vaihtoi vielä lippunikin seuraavaksi lähtevään bussiin, olkoon hänen partansa aina simasta märkä.
Paikalla oli tietenkin vain länkkäreitä ja muutama paikallinen kuski, mikä on aina vähän huono merkki: silloin palvelut ja hinnat on yleensä vahvasti sovitettu valkonahkaisille kukkaroille. Pöydän ääressä eräs paikallinen puhui erinomaista englantia ja jakeli viisumihakemuskaavakkeita. Kaikki paperityö kannattaa yleensä tehdä aina etukäteen, jos mahdollista, joten nappasin omat kappaleeni ja aloin nautiskella byrokratiasta.
Sitten on aika jälkiviisauden: jos olisin ollut hereillä, olisin tässä vaiheessa katsonut ja kuunnellut, millaisia keskusteluja mies kävi ympäröivien länkkärien kanssa. Sitten olisin voinut kaikessa hiljaisuudessa pistää passini talteen, odottaa bussin lähtöä ja hoitaa itse koko viisumiruljanssin rajalla. Sen sijaan erehdyin antamaan passini ja paperini hänelle, ja hän pyysi rapsakkaa 30 dollaria. Viisumin oikea hinta on 20 $, ja tällä rajalla viranomaiset välillä pyytävät 25 $. Lisäksi rajalla halutaan 1-2 $ per puoli "leimausmaksua" eli hyvänmielenlahjuksia rajavartioviraston joulujuhlaan, mutta se on mahdollista välttää ainakin osittain puhumalla. Kyseenalaistin siis hänen hintansa, mutta vastaukseksi tuli melkoinen pyrsky nopeasti puhuttua englantia siitä, miten hän vain laittaa passit ja rahat eteenpäin, ja hänelle itselleen ei jää mitään. Niinpä vissiin. Juttelin rajalla omat viisumimuodollisuutensa hoitaneiden kanssa, ja tuo jannu teki jokaisen turistin kohdalla vähintään dollarin tai enintään 3 dollaria voittoa. Kun yhdessä satsissa on 30-40 turistia, jannu tienaa päivässä paikallisen maanviljelijän kahden kuukauden palkan. Hyvä diili varmasti hänelle.
No, itku pitkästä ilosta: maksoin hänelle 50 dollarin setelillä, jota vahvasti epäilin väärennetyksi. Hah! Oppiipahan olemaan! Odottelimme vielä puolisentoista tuntia jotain mystistä toimenpidettä ennen kuin minibussilaumamme lähti kohti rajaa. Matkalla jubailin hauskan hollantilaisen MJ:n kanssa, ja kliffaa oli sen puolisen tuntia. SIlläkin matkalla homma saatiin ryssittyä: perillä rajalla saimme huomata, että MJ:n ja yhden jenkin rinkat ovat tiessään bussin katolta. Pitkällisen selvittelyn tuloksena ennen pitkää selvisi, että ne olivat pudonneet sieltä, koska kuski oli kiinnittänyt ne pääasiassa pyhällä hengellä.
Tarinan opetus: tarkista aina itse, että kamasi ovat oikeasti mukana oikeassa ajoneuvossa ja oikeasti kiinni jossain. Jos joskus erehtyy menemään eri dösään kuin kamansa, se on morjens vaan niille.
Sillä välin viisumipiru ohjasti meidät vaimonsa pitämään rajaravintolaan (kohtuuhintainen, yllättäen), jossa sitten odottelimme reilut kaksi tuntia, ensin passejamme, sitten bussia ja sitten MJ:tä ja tämän rinkkaa, joka ei kuitenkaan koskaan saapunut. Viimeisen tiedon mukaan hän, jenkki ja minibussin kuski etsiskelivät rinkkoja tienpientareilta.
Rajalla sentään tapasin kivoja Kambodzan suunnalta tulevia ruotsalaisia, joiden kanssa rupattelin Don Detistä ja annoin vinkkejä. Harmi, etten ehtinyt kysyä mitään Kambodzasta, kun yhtäkkiä tuli hirvittävä kiire bussiin. Svenssonit maksoivat Laosin-viisumeistaan 40 $, kun itse maksoin omastani 35 $. Jippijei korruptiolle.
Bussissa oli yllättävän viihtyisää. Kambodza on ihan kaunis maa, vähän metsäisempi kuin Laosin ne osat, joissa kävin. Ja täällä on enenmmän nyppylöitä. Stung Trengin lähestyessä mietin, että kyllähän tätä vielä parin tuntia jaksaisi tänään, ja voisin mennä suoraan Kratieen saakka. Kysyin apukonduktööriltä hintaa moiselle. 8 $. Koska paikallisbussi maksaa 5 $, ei tullut diiliä, ja valmistauduin poistumaan Stung Trengissä. 50 metriä ennen poistumista toinen apukonduktööri kysyi, että miksi menen Stung Trengiin, sanoin, että mikäpä jottei. Hän ehdotti, että menisin Kratieen, mutta nyt hinta olikin 10 $. Tarjosin 5 $, hän sanoi että johan passaa, riipaisi matkalippuuni kuulakynällä "KT" ja poistui bussista. Epäilen, että bussikuski ei koskaan nähnyt vitostani.
Hetken päästä aloin kuitenkin vainoharhailla rinkastani. Oliko perille mennyt tieto siitä, että sen pitää jäädä bussiin? Ovela sotasuunnitelmani asian tarkistamiseksi oli, että pyysin kuskia pysähtymään, jotta voisin ottaa lääkkeitä rinkastani. Läpi meni kuin väärä 50 dollarin seteli, tsekkasin rinkkani läsnäolon ja saatoin rentoutua.
Kambodzan tiet ovat aika jänniä, jos tykkää mäkihypyn raskaasta sarjasta. Kuski myös virnistelee koko ajan suun täydeltä. En tiedä, pitäisikö huolestua.
Pitää alkaa oikeasti järjestellä enemmän viisumeita etukäteen, niin kuumotukset voisivat vähän vähentyä.
Lisävaikeutta reissusäätöön tuo se, että oikeat hinnat vaihtelevat maasta, alueesta ja kysyjän pärstästä riippuen välillä hyvinkin mystisesti. Internetin ihmemaasta saa joltisenkin käsityksen siitä, mikä ainakin olisi naurettava hinta, mutta inflaatio ja turistivirrat tekevät jänniä juttuja hinnoille hyvin lyhyessäkin ajassa, kymmenestä vuodesta puhumattakaan.
Hiplailin Don Detillä guesthousen hyvin kärsinyttä Lonely Planet -opasta vuodelta 2003. Silloin Don Det oli jo menettänyt neitseyttään, mutta venematka Ban Nakasangista maksoi 8 000 kipiä (0.8 €), bungalowin sai helposti 10 000-15 000 kipillä (1-1.5 €) ja sillan ylittäminen Don Konille kustansi 5 000 kipiä (laskekaa itse). Nyt veneestä joutui pulittamaan ainakin 25 000 kipiä (itsehän tosiaan jouduin ryöstökalastetuksi 50 000 kipillä), bungaloweista joutui irroittamaan 25 000-50 000 kipiä ja sillanvartijaa oli lahjottava 25 000 kipillä. Ihan jebat muutokset nän kymmenessä vuodessa.
Osa hintojen noususta on kuitenkin ihan luontevaa ja normaalia. Aivan oma alahelvettinsä on kuitenkin varattu niille julmille jannutuutikeille ja kohtuuttomille koriantereille, jotka tunkevat nokkaansa maksumiehen ja maksun saajan väliin, silpaisevat oman osansa turistin halutusta silavasta ja poistuvat paikalta antamatta vastineeksi juuri muuta kuin läsnäolonsa ja pahan hajun.
***
Ylitin tänään Laosin ja Kambodzan rajan. Tämä rajanylitys kuulemma sisältää kaikenlaista puliveivarointia, joten olin koittanut valmistautua henkisesti bulldogmaiseen irvistyspuolustukseen. Olin hommannut guesthouseni kautta matkalipun välille Don Det - Stung Treng, tavoitteenani päästä mahdollisimman nopeasti pois ulkopuolisen matkajärjestäjän kikkailevasta huomasta. Hintaa koko lipulle oli 18 $.
Ensimmäinen jännä osuus oli se, että matkailufirman lupaama ja hintaan sisältynyt venekyyti purjehti mahtipontisesti guesthouseni ohitse vailla aikomustakaan pysähtyä. Just. Kun kävi selväksi, että eipä toista venettä ole tulossa, guesthouseni isäntä, Allah häntä siunatkoon, otti aloitteen ja heitti minut veneellään Ban Nakasangiin, saattoi turistibussiasemalle ja vaihtoi vielä lippunikin seuraavaksi lähtevään bussiin, olkoon hänen partansa aina simasta märkä.
Paikalla oli tietenkin vain länkkäreitä ja muutama paikallinen kuski, mikä on aina vähän huono merkki: silloin palvelut ja hinnat on yleensä vahvasti sovitettu valkonahkaisille kukkaroille. Pöydän ääressä eräs paikallinen puhui erinomaista englantia ja jakeli viisumihakemuskaavakkeita. Kaikki paperityö kannattaa yleensä tehdä aina etukäteen, jos mahdollista, joten nappasin omat kappaleeni ja aloin nautiskella byrokratiasta.
Sitten on aika jälkiviisauden: jos olisin ollut hereillä, olisin tässä vaiheessa katsonut ja kuunnellut, millaisia keskusteluja mies kävi ympäröivien länkkärien kanssa. Sitten olisin voinut kaikessa hiljaisuudessa pistää passini talteen, odottaa bussin lähtöä ja hoitaa itse koko viisumiruljanssin rajalla. Sen sijaan erehdyin antamaan passini ja paperini hänelle, ja hän pyysi rapsakkaa 30 dollaria. Viisumin oikea hinta on 20 $, ja tällä rajalla viranomaiset välillä pyytävät 25 $. Lisäksi rajalla halutaan 1-2 $ per puoli "leimausmaksua" eli hyvänmielenlahjuksia rajavartioviraston joulujuhlaan, mutta se on mahdollista välttää ainakin osittain puhumalla. Kyseenalaistin siis hänen hintansa, mutta vastaukseksi tuli melkoinen pyrsky nopeasti puhuttua englantia siitä, miten hän vain laittaa passit ja rahat eteenpäin, ja hänelle itselleen ei jää mitään. Niinpä vissiin. Juttelin rajalla omat viisumimuodollisuutensa hoitaneiden kanssa, ja tuo jannu teki jokaisen turistin kohdalla vähintään dollarin tai enintään 3 dollaria voittoa. Kun yhdessä satsissa on 30-40 turistia, jannu tienaa päivässä paikallisen maanviljelijän kahden kuukauden palkan. Hyvä diili varmasti hänelle.
No, itku pitkästä ilosta: maksoin hänelle 50 dollarin setelillä, jota vahvasti epäilin väärennetyksi. Hah! Oppiipahan olemaan! Odottelimme vielä puolisentoista tuntia jotain mystistä toimenpidettä ennen kuin minibussilaumamme lähti kohti rajaa. Matkalla jubailin hauskan hollantilaisen MJ:n kanssa, ja kliffaa oli sen puolisen tuntia. SIlläkin matkalla homma saatiin ryssittyä: perillä rajalla saimme huomata, että MJ:n ja yhden jenkin rinkat ovat tiessään bussin katolta. Pitkällisen selvittelyn tuloksena ennen pitkää selvisi, että ne olivat pudonneet sieltä, koska kuski oli kiinnittänyt ne pääasiassa pyhällä hengellä.
Tarinan opetus: tarkista aina itse, että kamasi ovat oikeasti mukana oikeassa ajoneuvossa ja oikeasti kiinni jossain. Jos joskus erehtyy menemään eri dösään kuin kamansa, se on morjens vaan niille.
Sillä välin viisumipiru ohjasti meidät vaimonsa pitämään rajaravintolaan (kohtuuhintainen, yllättäen), jossa sitten odottelimme reilut kaksi tuntia, ensin passejamme, sitten bussia ja sitten MJ:tä ja tämän rinkkaa, joka ei kuitenkaan koskaan saapunut. Viimeisen tiedon mukaan hän, jenkki ja minibussin kuski etsiskelivät rinkkoja tienpientareilta.
Rajalla sentään tapasin kivoja Kambodzan suunnalta tulevia ruotsalaisia, joiden kanssa rupattelin Don Detistä ja annoin vinkkejä. Harmi, etten ehtinyt kysyä mitään Kambodzasta, kun yhtäkkiä tuli hirvittävä kiire bussiin. Svenssonit maksoivat Laosin-viisumeistaan 40 $, kun itse maksoin omastani 35 $. Jippijei korruptiolle.
Bussissa oli yllättävän viihtyisää. Kambodza on ihan kaunis maa, vähän metsäisempi kuin Laosin ne osat, joissa kävin. Ja täällä on enenmmän nyppylöitä. Stung Trengin lähestyessä mietin, että kyllähän tätä vielä parin tuntia jaksaisi tänään, ja voisin mennä suoraan Kratieen saakka. Kysyin apukonduktööriltä hintaa moiselle. 8 $. Koska paikallisbussi maksaa 5 $, ei tullut diiliä, ja valmistauduin poistumaan Stung Trengissä. 50 metriä ennen poistumista toinen apukonduktööri kysyi, että miksi menen Stung Trengiin, sanoin, että mikäpä jottei. Hän ehdotti, että menisin Kratieen, mutta nyt hinta olikin 10 $. Tarjosin 5 $, hän sanoi että johan passaa, riipaisi matkalippuuni kuulakynällä "KT" ja poistui bussista. Epäilen, että bussikuski ei koskaan nähnyt vitostani.
Hetken päästä aloin kuitenkin vainoharhailla rinkastani. Oliko perille mennyt tieto siitä, että sen pitää jäädä bussiin? Ovela sotasuunnitelmani asian tarkistamiseksi oli, että pyysin kuskia pysähtymään, jotta voisin ottaa lääkkeitä rinkastani. Läpi meni kuin väärä 50 dollarin seteli, tsekkasin rinkkani läsnäolon ja saatoin rentoutua.
Kambodzan tiet ovat aika jänniä, jos tykkää mäkihypyn raskaasta sarjasta. Kuski myös virnistelee koko ajan suun täydeltä. En tiedä, pitäisikö huolestua.
Pitää alkaa oikeasti järjestellä enemmän viisumeita etukäteen, niin kuumotukset voisivat vähän vähentyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti