Ensimmäinen siirtyminen Thaimaan sisällä on nyt takana. Sijainti on Bangkokista noin 250 kilometriä pohjoiseen Nakhon Sawanin kauniissa, tai no, ainakin kaupungissa. Bussimatka kesti kolme ja puoli tuntia ja maksoi huikeat 160 bahtia eli 4 euroa per nassuntuutelis. Kaupunki on (varsinkin Bangkokiin verrattuna) pieni, matala ja mukava, vähän kuin kihlattuni HEH HEH.
Ensimmäiset todelliset kielimuurit ovat tehneet itsensä tiettäväksi täällä: abouttiarallaa kukaan ei puhu englantia, ei sitten yhtään. Onneksi fraasisanakirjasta voi osoitella soveltuvia kuvia, ja paperilapulle thaiksi kirjoitettu "Onko teillä kasvisruokaa?" on tehnyt tehtävänsä. Vasta kerran olen saanut nuudelisoppaa, josta puolet oli kauhistuttavaa, kuollutta eläinkudosta.
Sitä en kyllä lakkaa koskaan hämmästelemästä, miten hyvin ihmiset voivat ymmärtää toisiaan ilman yhteistä kieltä. Espanjan pyhiinvaelluksellani vuonna 2006 keskustelin vanhan espanjalaisukon kanssa pitkät pätkät paikallispolitiikasta, polkupyöristä ja niiden hinnoista. Minä puhuin englantia ja äijä espanjaa, mutta jotenkin ne merkitykset vain siirtyivät.
Tänä iltana haeskelin sapuskaa (ällöluksuksellisen super)resortin ulkopuolelta. Purjehdin lähimmälle kojulle, morotin marisevalla turisti-thaillani ja ojensin kasvissafkalappuseni. Noup, silkkaa lihaa oli heillä tarjolla. Olisivat mieluusti heittäneet minut motskarilla paikalliseen 7-11:iin ostoksille, mutta sieltä ei myöskään saa mitään järkevää. Dallailin hieman eteenpäin, ja koska en löytänyt mitään muutakaan paikkaa, ajattelin mennä paikalliseen (superprameaan) yökerhoravintolabaariin, jossa eilen söimme. Matkalla sinne ohitin kojun uudestaan, ja ympärille kokoontunut poppolo huikkasi minut vielä mestoilleen.
Emäntä oli päättänyt, että hänhän vaikka sitten pyöräyttää minulle jotain totaalisen improvisoitua. Ilmeisesti kyseessä oli joko perhe tai suuri ystäväjoukko (siinä 8 ihmistä, iät 15-70), kaikilla oli minulle asiaa ja kysymyksiä. Suomesta tiedettiin, että siellä on kylymä, niin kylymä. Hetken puljailun jälkeen saatiin selville, mitä kaikkea en voi syödä, matami läpsäisi nuudelit tulille ja hälinä jatkui. Lopulta minulle iskettiin tassuun muovipussillinen nuudeleita, kasviksia ja kaikkea sekalaista sälää, eikä rouva halunnut edes maksua ottaa. Kiitin vuolaasti ja siirryin hotlalle. Oli muuten turkasen hyviä nuudeleita, paikalliset mausteet ovat täysin omaa luokkaansa. Varsinkin chilinen kalakastike, mm. Ja chili, aijaijai.
Oman kokemukseni mukaan ihmiset ovat lähes 95-prosenttisesti kivoja, ystävällisiä ja avuliaita. Tähänastisten reissujen aikana en ole koskaan joutunut tilanteeseen, jossa olisin ollut pulassa ja joku ei olisi minua auttanut. Kukaan ei ole edes aktiivisesti tahtonut minulle pahaa niin, että sitä olisi mitenkään varmuudella huomannut. Rahaa nyhtäviä taksi- ja tuktuk-kuskeja ei lasketa, elantoaan koittavat tienata.
Ihmisen perustarpeet ovat kuitenkin ympäri maailmaa niin yhtenevät, että varsinkin hengissä selviytymisessä kieli- ja kulttuurimuurit eivät ole juuri mitään. Nälkä, jano, väsymys, kylmä, sairaudet: näitä on kaikkialla, ja ne ihminen helposti ymmärtää eksoottisenkin kanssaolijan kohdalla.
Eksotiikasta voisi mainita, että kyllä sitä huomaa olevansa vähemmän turistipitoisessa kaupungissa. Lauran vaaleaa tukkaa ja pisamaista naamaa ja minun hongankolistajan korkeuttani ja hehkeää hipiääni tuijotetaan kaikkialla täysin avoimesti. Olen keskimääräistä thai-miestä päätä pitempi, enkä meinaa mahtua varsinkaan seisomaan julkisissa liikennevälineissä juuri mitenkään. Ja tämä sentään vasta 250 kilometrin päässä Bangkokista. Jännityksellä odotan Phitsanulokia, joka on vielä kauempana, Laosin maaseudusta puhumattakaan.
Mutta niin. Ihminen on ihmiselle hyvä. Se on maailmankäsitykseni pohja, ja miellyttävää kyllä, maailma todentaa käsitystäni jatkuvalla syötöllä. Ihmisissä on paljon enemmän hyvää kuin pahaa, vaikka paha usein näkyy selkeämmin.
Loppukaneettina mainittakoon, että puhdas pyykki on maailman hienoin asia. Se on jotain aivan uskomatonta. Varsinkin maassa, jossa kosteusprosentti huitelee 95:ssä ja kaikki on koko ajan hiestä märkää.
Ensimmäiset todelliset kielimuurit ovat tehneet itsensä tiettäväksi täällä: abouttiarallaa kukaan ei puhu englantia, ei sitten yhtään. Onneksi fraasisanakirjasta voi osoitella soveltuvia kuvia, ja paperilapulle thaiksi kirjoitettu "Onko teillä kasvisruokaa?" on tehnyt tehtävänsä. Vasta kerran olen saanut nuudelisoppaa, josta puolet oli kauhistuttavaa, kuollutta eläinkudosta.
Sitä en kyllä lakkaa koskaan hämmästelemästä, miten hyvin ihmiset voivat ymmärtää toisiaan ilman yhteistä kieltä. Espanjan pyhiinvaelluksellani vuonna 2006 keskustelin vanhan espanjalaisukon kanssa pitkät pätkät paikallispolitiikasta, polkupyöristä ja niiden hinnoista. Minä puhuin englantia ja äijä espanjaa, mutta jotenkin ne merkitykset vain siirtyivät.
Tänä iltana haeskelin sapuskaa (ällöluksuksellisen super)resortin ulkopuolelta. Purjehdin lähimmälle kojulle, morotin marisevalla turisti-thaillani ja ojensin kasvissafkalappuseni. Noup, silkkaa lihaa oli heillä tarjolla. Olisivat mieluusti heittäneet minut motskarilla paikalliseen 7-11:iin ostoksille, mutta sieltä ei myöskään saa mitään järkevää. Dallailin hieman eteenpäin, ja koska en löytänyt mitään muutakaan paikkaa, ajattelin mennä paikalliseen (superprameaan) yökerhoravintolabaariin, jossa eilen söimme. Matkalla sinne ohitin kojun uudestaan, ja ympärille kokoontunut poppolo huikkasi minut vielä mestoilleen.
Emäntä oli päättänyt, että hänhän vaikka sitten pyöräyttää minulle jotain totaalisen improvisoitua. Ilmeisesti kyseessä oli joko perhe tai suuri ystäväjoukko (siinä 8 ihmistä, iät 15-70), kaikilla oli minulle asiaa ja kysymyksiä. Suomesta tiedettiin, että siellä on kylymä, niin kylymä. Hetken puljailun jälkeen saatiin selville, mitä kaikkea en voi syödä, matami läpsäisi nuudelit tulille ja hälinä jatkui. Lopulta minulle iskettiin tassuun muovipussillinen nuudeleita, kasviksia ja kaikkea sekalaista sälää, eikä rouva halunnut edes maksua ottaa. Kiitin vuolaasti ja siirryin hotlalle. Oli muuten turkasen hyviä nuudeleita, paikalliset mausteet ovat täysin omaa luokkaansa. Varsinkin chilinen kalakastike, mm. Ja chili, aijaijai.
Oman kokemukseni mukaan ihmiset ovat lähes 95-prosenttisesti kivoja, ystävällisiä ja avuliaita. Tähänastisten reissujen aikana en ole koskaan joutunut tilanteeseen, jossa olisin ollut pulassa ja joku ei olisi minua auttanut. Kukaan ei ole edes aktiivisesti tahtonut minulle pahaa niin, että sitä olisi mitenkään varmuudella huomannut. Rahaa nyhtäviä taksi- ja tuktuk-kuskeja ei lasketa, elantoaan koittavat tienata.
Ihmisen perustarpeet ovat kuitenkin ympäri maailmaa niin yhtenevät, että varsinkin hengissä selviytymisessä kieli- ja kulttuurimuurit eivät ole juuri mitään. Nälkä, jano, väsymys, kylmä, sairaudet: näitä on kaikkialla, ja ne ihminen helposti ymmärtää eksoottisenkin kanssaolijan kohdalla.
Eksotiikasta voisi mainita, että kyllä sitä huomaa olevansa vähemmän turistipitoisessa kaupungissa. Lauran vaaleaa tukkaa ja pisamaista naamaa ja minun hongankolistajan korkeuttani ja hehkeää hipiääni tuijotetaan kaikkialla täysin avoimesti. Olen keskimääräistä thai-miestä päätä pitempi, enkä meinaa mahtua varsinkaan seisomaan julkisissa liikennevälineissä juuri mitenkään. Ja tämä sentään vasta 250 kilometrin päässä Bangkokista. Jännityksellä odotan Phitsanulokia, joka on vielä kauempana, Laosin maaseudusta puhumattakaan.
Mutta niin. Ihminen on ihmiselle hyvä. Se on maailmankäsitykseni pohja, ja miellyttävää kyllä, maailma todentaa käsitystäni jatkuvalla syötöllä. Ihmisissä on paljon enemmän hyvää kuin pahaa, vaikka paha usein näkyy selkeämmin.
Loppukaneettina mainittakoon, että puhdas pyykki on maailman hienoin asia. Se on jotain aivan uskomatonta. Varsinkin maassa, jossa kosteusprosentti huitelee 95:ssä ja kaikki on koko ajan hiestä märkää.
Bangkokin pohjoisella bussiasemalla oli hauskaa.
Paikallinen snack-herkku oli valkosipuliöljyssä paistettu sokerikorppu. Varsin jännittävä makuyhdistelmä.
METAL! \,,/_(>___<)_\,,/
