lauantai 5. maaliskuuta 2016

Byrokratian kansallisia erikoisuuksia

Isänmaan, kunnian ja
vapauden puolesta!
Koitinpa tuossa käydä lataamassa rahaa matkakortilleni. Kaupungin vilkkaimmalla metroasemalla on kaksi (2) lipunmyyntiluukkua, ja kaikki lippuautomaatit on rikki, ja jopa matkakorttien omistajat joutuvat pyörähtämään luukulla hakemassa poletin metroporttiin. Tästä seuraa se, että Aivan Kaikki jonottavat samoille kahdelle luukulle. Onneksi matkakorttia voi ladata myös latausautomaateilla, PAITSI jos korttisi sattuu olemaan esimerkiksi opiskelija-alennuksella varustettu. Siispä jonottamaan mars, komppania.

Onneksi olin noheva ja havaintokykyinen ja jo vartin jonottamisen jälkeen jonon puolivälistä huomasin, että matkakorttia voi ladata vain luukulta 1. Arvatkaa vain, kummassa jonossa olin. Sain onneksi pelastettua tilanteen ovelalla bullet time -kyynärpäälipumisella jonosta toiseen.

Ilo oli myös pinnassa, kun viikko Suomi-talvilomani alkamisen jälkeen saan kuulla, että jos poistuu välillä Venäjältä ilmoittamatta siitä yliopiston rekisteröintitoimistoon, ruljanssin joutuu puljaamaan uusiksi palattuaan. Onneksi tämä on kevyempi prosessi kuin alkuperäinen rekisteröityminen ja viisuminpidennys, sillä tarvitsin vain 2 kopiota passista, 2 kopiota maahantulokortista ja 2 kopiota viisumista. Olin myös varautunut ylimääräisillä kopioilla kaikesta siltä varalta, että passini lähtisi taas hallustani hetkeksi, mutta onneksi niitä ei tarvittu, pelkkä maahantulokortin jättäminen riitti.

Venäjässä on se mielenkiintoinen piirre, että abouttiarallaa kaikki byrokratia hoidetaan paperilla. Sähköisiä järjestelmiä on vähäkkäästi, ja dokumenttien alkuperäisyydelle pannaan paljon painoa. Musteella tehty nimikirjoitus ja leima käsinkosketeltavassa paperissa tunnutaan kokevan todisteeksi sen autenttisuudesta, ja esimerkiksi dokumenttien skannaamista ja sähköpostittamista tunnutaan vierastavan. Pankkitilini avaaminen meinasi jäädä kiinni siitä, että minulla oli silloin hallussani vain kopio maahantulokortistani, kun säännöt vaativat virkailijaa vaatimaan alkuperäistä. Onneksi olin niin vaarattoman ja suloisen näköinen, että hän suostui joustamaan.

Venäläinen lohisalaattini: 85 % lohta,
10 % leipää, 5 % salaattia.
Ja niin, sen matkakortin hankkiminen. Eihän siihen tarvita muuta kuin passi, opiskelijakortti, täytetty lomake ja maksutodistus. Mutta korttia ei voikaan maksaa korttitoimistossa, ehei! Sen sijaan pitää etsiä lähin posti ja selittää very broken russianilla hämmentyneelle postitädille, mitä oikeastaan haluaa maksaa. Postitäti sitten antaa maksetusta rahasta kuitin, joka henkensä kaupalla varjellen viedään takaisin korttitoimistoon. Jotta asiat eivät menisi liian helposti, vaihto-opiskelijoiden opiskelijakorteissa on merkattu eri titteli kuin opiskelijoilla yleensä, joten se ei kelpaa.

Onneksi yliopiston kansainvälisen toimiston Aleksei, Jumalan lahja vaihto-opiskelijoille, pystyy kirjoittamaan hyvin virallisen näköisen lapun, jossa kerrotaan, että kyllä minä olen ihan oikeasti opiskelija. Sitten vain otetaan valokopiot kaikista dokumenteista ja viehättävä webbikamera kuva allekirjoittaneen pärstästä, ja kaikki on hyvin! Paitsi että korttia pitää odottaa vähintään se 4-5 viikkoa, koska ei niitä nyt niin nopeasti teetetä. Kävin 3 viikon kuluttua kysymässä tilannetta, ja siellähän se kortti nökötti.
Lokaalin hedelmä- ja vihannesasettelijan taidonnäyte tyydyttää minua.

Mutta kyllä kannatti, koska nyt säästän joka matkalla 2.5 ruplaa, eli 3 eurosenttiä! Huraa! Siitä sentään kertyy omalla matkustustahdillani noin 30 sentin säästö viikossa, eli jotain 12 euroa koko vaihtoaikanani! Aion totisesti nauttia niistä kahdesta oluttuopista, joihin säästämäni summan voin Helsingissä käyttää.
BYROKRATIASTA YLI JOTTA HEILAHTAA, POJAT!



2 kommenttia:

  1. Moe !!

    Meinasin pyytää, että tuo mulle kissankuvilla varustettu maatuska (ei hello kitty) tuliaisiksi, mutta sitten oivalsin, että kun menen itse muutaman viikon päästä Talsinkiin (vai oliko se Hellinna?), niin ostankin sellaisen sieltä äiteelle vessaa koristamaan.
    Tallinna on kuitenkin suomi- ja venäläiskrääsän luvattu mekka, maa ja kaubamaja, joten jos sieltä ei saa maatuskaa niin ei mistään.
    Toivottelen hyviä jatkoja ja pysy terveenä. Halitaan viimeistään SoHussa. :)

    VastaaPoista
  2. En ole edes nähnyt täällä maatuskoja, mikä hämmentää minua suuresti O_____O Teen parhaani terveyteni eteen, lähi-Siwan tietyltä hyllyltä löytyy yhtä sun toista sen eteen :3

    VastaaPoista