Nakhon Sawan. Bangkokin Khao San Roadin kaikennähneiden reissuruunien mieleen jo pelkkä nimi tuo Beerlaoa kylmemmät väreet. Betonitalot ja Hänen Majesteettinsa kuvat hallitsevat maisemaa, toisin kuin aivan kaikissa muissa thai-kylissä. Kaiken ylle kohoaa kaupunkia hallitsevan Big C -supermarketmafian massiivinen logo.
Tuonne pimeyden ytimeen me olimme matkalla.
Olin peittänyt kasvoni kerroksella kenkälankkia ja mopista väsäämälläni tekoparralla sulautuakseni paremmin paikallisten joukkoon. Jos minut äkättäisiin, seuraukset olisivat... Vakavat. Hinnakkaan tuktukin kiitäessä kohti tukikohdaksi soviteltua Bangrak Resortia vilkuilin syrjäkarein ympärilleni. Kioskin edessä kököttävä lapsipari, selviä ilmiantajia. Nuudelisoppaa hämmentävä thaimamma, varmasti kiikarit taskussa. Pokerinaamani kuitenkin piti, eikä kukaan epäillyt mitään. Olin huijauksen Halla-aho, vetkuilun Viinanen, bluffauksen Berlusconi.
Tukikohta oli hulppea, mutta vihollisvaltion pienet, kuusijalkaiset ja kärkkäät vakoojat ilmaantuivat ovenraosta välittömästi otettuani ruokatarpeeni esille. Epäilen, että ne halusivat analysoida ruokavalioni voidakseen aiheuttaa minussa hivenaineiden puutostiloja yhdessä katuruokakojujen korruptoituneiden myyjien kanssa. Julmat ja kunnianhimoiset pirut. Agentti Oranssikin on eläkkeellä.
Lähdin tiedustelemaan ympäröivää seutua varmistaakseni pakoreittini ja ruokahuoltoni. Ensimmäistä soppakojua ohittaessani myyjä kuitenkin katsoi minua silmiin, ja hänen suunsa vääntyi lempeään mutta salaa niin ilkeään hymyyn. Eih! Tekopartani oli jäänyt tukikohtaan, ja suunseutuni oli kirkkaanvalkoinen kuin kukuxklanilaisen lakana. Silmäni kuitenkin tuikkivat yhä keskeltä pärstää, joka olisi mennyt täydestä murjaanien missikisoissa.
Lähdin juoksemaan, mutta toivoa ei ollut. Joka puolella ihmiset hymyilivät, vilkuttivat, tööttäilivät kulkuneuvojensa torvia ja huutelivat tervehdyksiä.TURISTI! NAKHON SAWANISSA!
Peitetarinani oli menetetty, eikä mitään ollut tehtävissä. Pesin naamani, heitin hoppariloimet roskikseen ja menin kahvilaan särpimään pirtelöä. Kaikkialla minua tervehtivät hämmentyneet katseet, hymyilevät suut ja vilkuttavat kädet. On ihan jees olla turisti.
***
Nakhon Sawanista löytyi myös puisto, jonka keskellä oli saari, jonka keskellä oli syvästi hämmentävä rakennelma. Oli kuin hotelli olisi päättänyt muuttua vuoreksi mutta kyllästynyt kesken kaiken. Rakennusta oli alettu peittää teräsverkon päälle läpsityllä, maalatulla betonilla niin, että sen ulkokuori muistutti suuresti luonnonkalliota. Ylös päästäkseen piti ylittää siltaa pitkin vallihauta, joka olisi kevyesti pitänyt velociraptorin loitolla, ja kasvillisuus oli vallannut portaikon kummankin reunustan. Ylhäällä pariin huoneeseen pääsi vielä sisään, ja näköalat olivat miellyttävästi puiston suuntaan. Kaikki oli hylättyä, mutta yllättävän siistiä. Suomessa vastaavanlainen paikka olisi välittömästi täpötäynnä roskaa ja pulloja.
Hetken aikaa paikalla pyörittyämme mestoille pamahti koulupoika ja kolme tyttöä. Emme voi tietää varmasti, joten täytyy olettaa niin, mutta kyseessä ilmeisesti oli paikallisen nuorison ns. kutupaikka. Vähän sellaiset vibat joidenkin saarella pyörijöiden käytöksessä oli, nääs.
Jos zombiapokalypsi iskee Aasiassa ollessani, tiedän, mihin suojaudun. Molemmat saarella johtavat sillat sai suljettua tukevilla teräsporteilla, ja järveä pitkin pääsisi helposti suurimpia zombikeskittymiä väistellen kaupungille hakemaan tarvikkeita.
Paitsi, jos zombit älyävät kävellä veden alla. Silloin ei ole toivoa.
***
Tämänhetkinen sijainti on jo Phitsanulokissa, joka on kertaluokkaa miellyttävämpi kaupunki. Eloisampaa, vähemmän teollisuutta, enemmän kaikkea. Mukava paikka. Tästä lisää myöhemmin.
Tuonne pimeyden ytimeen me olimme matkalla.
Olin peittänyt kasvoni kerroksella kenkälankkia ja mopista väsäämälläni tekoparralla sulautuakseni paremmin paikallisten joukkoon. Jos minut äkättäisiin, seuraukset olisivat... Vakavat. Hinnakkaan tuktukin kiitäessä kohti tukikohdaksi soviteltua Bangrak Resortia vilkuilin syrjäkarein ympärilleni. Kioskin edessä kököttävä lapsipari, selviä ilmiantajia. Nuudelisoppaa hämmentävä thaimamma, varmasti kiikarit taskussa. Pokerinaamani kuitenkin piti, eikä kukaan epäillyt mitään. Olin huijauksen Halla-aho, vetkuilun Viinanen, bluffauksen Berlusconi.
Tukikohta oli hulppea, mutta vihollisvaltion pienet, kuusijalkaiset ja kärkkäät vakoojat ilmaantuivat ovenraosta välittömästi otettuani ruokatarpeeni esille. Epäilen, että ne halusivat analysoida ruokavalioni voidakseen aiheuttaa minussa hivenaineiden puutostiloja yhdessä katuruokakojujen korruptoituneiden myyjien kanssa. Julmat ja kunnianhimoiset pirut. Agentti Oranssikin on eläkkeellä.
Lähdin tiedustelemaan ympäröivää seutua varmistaakseni pakoreittini ja ruokahuoltoni. Ensimmäistä soppakojua ohittaessani myyjä kuitenkin katsoi minua silmiin, ja hänen suunsa vääntyi lempeään mutta salaa niin ilkeään hymyyn. Eih! Tekopartani oli jäänyt tukikohtaan, ja suunseutuni oli kirkkaanvalkoinen kuin kukuxklanilaisen lakana. Silmäni kuitenkin tuikkivat yhä keskeltä pärstää, joka olisi mennyt täydestä murjaanien missikisoissa.
Lähdin juoksemaan, mutta toivoa ei ollut. Joka puolella ihmiset hymyilivät, vilkuttivat, tööttäilivät kulkuneuvojensa torvia ja huutelivat tervehdyksiä.TURISTI! NAKHON SAWANISSA!
Peitetarinani oli menetetty, eikä mitään ollut tehtävissä. Pesin naamani, heitin hoppariloimet roskikseen ja menin kahvilaan särpimään pirtelöä. Kaikkialla minua tervehtivät hämmentyneet katseet, hymyilevät suut ja vilkuttavat kädet. On ihan jees olla turisti.
***
Nakhon Sawanista löytyi myös puisto, jonka keskellä oli saari, jonka keskellä oli syvästi hämmentävä rakennelma. Oli kuin hotelli olisi päättänyt muuttua vuoreksi mutta kyllästynyt kesken kaiken. Rakennusta oli alettu peittää teräsverkon päälle läpsityllä, maalatulla betonilla niin, että sen ulkokuori muistutti suuresti luonnonkalliota. Ylös päästäkseen piti ylittää siltaa pitkin vallihauta, joka olisi kevyesti pitänyt velociraptorin loitolla, ja kasvillisuus oli vallannut portaikon kummankin reunustan. Ylhäällä pariin huoneeseen pääsi vielä sisään, ja näköalat olivat miellyttävästi puiston suuntaan. Kaikki oli hylättyä, mutta yllättävän siistiä. Suomessa vastaavanlainen paikka olisi välittömästi täpötäynnä roskaa ja pulloja.
Hetken aikaa paikalla pyörittyämme mestoille pamahti koulupoika ja kolme tyttöä. Emme voi tietää varmasti, joten täytyy olettaa niin, mutta kyseessä ilmeisesti oli paikallisen nuorison ns. kutupaikka. Vähän sellaiset vibat joidenkin saarella pyörijöiden käytöksessä oli, nääs.
Jos zombiapokalypsi iskee Aasiassa ollessani, tiedän, mihin suojaudun. Molemmat saarella johtavat sillat sai suljettua tukevilla teräsporteilla, ja järveä pitkin pääsisi helposti suurimpia zombikeskittymiä väistellen kaupungille hakemaan tarvikkeita.
Paitsi, jos zombit älyävät kävellä veden alla. Silloin ei ole toivoa.
***
Tämänhetkinen sijainti on jo Phitsanulokissa, joka on kertaluokkaa miellyttävämpi kaupunki. Eloisampaa, vähemmän teollisuutta, enemmän kaikkea. Mukava paikka. Tästä lisää myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti