Mikäpä tekisi auktoriteettivammaisen feikkianarkistin onnellisemmaksi kuin se, kun pääsee haistattamaan pitkät huijarilierolle?
Tsuppailimme Koh Kongilta rajan yli Thaimaahan kohtalaisen vähin probleemoin. Viisumit oli hankittu etukäteen, joten rajabyrokratia minimoitui. Rajalta Tratiin pääsyä joutui hetken aikaa odottamaan, kun minibussikuski halusi lähteä vasta auton täytyttyä, mutta vietin leppoisia hetkiä puiden Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaa erään jenkin kanssa. Hän oli lohdullisen oikeaa mieltä monesta asiasta.
Tratissa bussi tiputti meidät lajitoveriensa joukkoon bussiasemalle, ja seuraava ajoneuvo lauttasatamaan löytyi heti. Sekin vain halusi odottaa täyttä matkustajalastia, joten köyhinä lurjuksina jäimme tietenkin odottamaan. Puolentoista tunnin venailun jälkeen asemalle löpsähti uusi mälli turisteja, ja matka pääsisi jatkumaan. Jannu auton vieressä sanoi, jotta 50 bahtia per naama olisi hinta, ja se oli varsin kohtuullinen maksu matkaan nähden.
Aloimme pakkautua autoon, ja hupsistarallaa, nyt lipun hinta olikin yhtäkkiä 80 bahtia pärstältä, mikä oli noin tuplasti enemmän kuin reilu hinta, varsinkin kun auto oli tupaten täys. Minä, Laura ja vanha saksalaismies nostimme tästä selittämättömästä hinnankorotuksesta äläkän ja aloimme nostattaa kansanliikettä, joka joukkovoimallaan kiristäisi hinnan takaisin kohtuulliseksi. Väki alkoikin poistua autosta demonstraation merkiksi.
Sitten se turkasen lammaslauma antoi periksi ja meni takaisin sisään. Me kolme caballeroa otimme rinkkamme katolta ja poistuimme näyttävästi niskojamme nakellen takaisin keskelle bussiasemaa. Auto starttasi ja ajoi tiehensä, joten oli suunnitelma B:n aika. Noille limanuljakkeille emme halunneet latejamme antaa.
Hetken aikaa vaihtoehtoja punnittuamme pelastukseksemme koitui vanha ja parrakas thaimies, jonka kanssa saksalainen oli aiemmin keskustellut. Hän suostui viemään meidät yksityisautollaan määränpäähämme 250 bahtin hintaan, mikä kolmelta hengeltä oli siis vain noin 83 bahtia sierainparilta (Laura lasketaan yhdeksi nenälävistyksestään huolimatta). Naurettava hinta mahdollisuudesta osoittaa metrinen keskisormi julmalle ja kunnianhimoiselle lipunmyyjäparille.
Saavuimme vielä kaiken lisäksi lautalle ennen kaiken hyvän pettänyttä autolastillista. Saksalainen päätti vääntää veistä haavassa kertomalla väelle, että olimme päässeet perille kukin vain 50 bahtilla. Hah! Suomalais-saksalainen yhteistyö on ollut näin voimissaan viimeksi toisessa maailmansodassa.
 |
| Cambodia Rebelsien kanssa ei sentään tarvinnut lähteä rahoja perimään. Kyllä, Kambodzassa on oma länkkärimoottoripyöräjenginsä. |
Tsuppailimme Koh Kongilta rajan yli Thaimaahan kohtalaisen vähin probleemoin. Viisumit oli hankittu etukäteen, joten rajabyrokratia minimoitui. Rajalta Tratiin pääsyä joutui hetken aikaa odottamaan, kun minibussikuski halusi lähteä vasta auton täytyttyä, mutta vietin leppoisia hetkiä puiden Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaa erään jenkin kanssa. Hän oli lohdullisen oikeaa mieltä monesta asiasta.
Tratissa bussi tiputti meidät lajitoveriensa joukkoon bussiasemalle, ja seuraava ajoneuvo lauttasatamaan löytyi heti. Sekin vain halusi odottaa täyttä matkustajalastia, joten köyhinä lurjuksina jäimme tietenkin odottamaan. Puolentoista tunnin venailun jälkeen asemalle löpsähti uusi mälli turisteja, ja matka pääsisi jatkumaan. Jannu auton vieressä sanoi, jotta 50 bahtia per naama olisi hinta, ja se oli varsin kohtuullinen maksu matkaan nähden.
Aloimme pakkautua autoon, ja hupsistarallaa, nyt lipun hinta olikin yhtäkkiä 80 bahtia pärstältä, mikä oli noin tuplasti enemmän kuin reilu hinta, varsinkin kun auto oli tupaten täys. Minä, Laura ja vanha saksalaismies nostimme tästä selittämättömästä hinnankorotuksesta äläkän ja aloimme nostattaa kansanliikettä, joka joukkovoimallaan kiristäisi hinnan takaisin kohtuulliseksi. Väki alkoikin poistua autosta demonstraation merkiksi.
Sitten se turkasen lammaslauma antoi periksi ja meni takaisin sisään. Me kolme caballeroa otimme rinkkamme katolta ja poistuimme näyttävästi niskojamme nakellen takaisin keskelle bussiasemaa. Auto starttasi ja ajoi tiehensä, joten oli suunnitelma B:n aika. Noille limanuljakkeille emme halunneet latejamme antaa.
Hetken aikaa vaihtoehtoja punnittuamme pelastukseksemme koitui vanha ja parrakas thaimies, jonka kanssa saksalainen oli aiemmin keskustellut. Hän suostui viemään meidät yksityisautollaan määränpäähämme 250 bahtin hintaan, mikä kolmelta hengeltä oli siis vain noin 83 bahtia sierainparilta (Laura lasketaan yhdeksi nenälävistyksestään huolimatta). Naurettava hinta mahdollisuudesta osoittaa metrinen keskisormi julmalle ja kunnianhimoiselle lipunmyyjäparille.
Saavuimme vielä kaiken lisäksi lautalle ennen kaiken hyvän pettänyttä autolastillista. Saksalainen päätti vääntää veistä haavassa kertomalla väelle, että olimme päässeet perille kukin vain 50 bahtilla. Hah! Suomalais-saksalainen yhteistyö on ollut näin voimissaan viimeksi toisessa maailmansodassa.
 |
| Kannatti. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti