Nuorukainen, usko kokeneempaa. Jos menet Thaimaahan, älä mene Phuketiin. Jos menet Phuketiin, älä ainakaan mene Patong Beachille. Minä kävin siellä, ja tämä on tarinani. Kuvia ei ole, koska ahdisti niin jäätävästi.
Vietnamin sodan aikaan Phuketiin laivattiin jenkkisotilaita lepäämään, rentoutumaan ja "rentoutumaan". Halvan hintatason ja tuhansien vitaalisten ja kiimaisten nuorten miesten yhdistelmä johti luonnollisesti kaikenlaisten tarpeiden tyydyttämistä tarjoavien palvelujen ilmestymiseen, ja sodan jälkeen paikalle alettiin roudata maukka perusturisteja joskus 70-luvulla. Nyt Phuket on sellainen vakkaripakettimatkakohde, jossa voi syödä koko reissunsa ajan vaikka ruotsalaisia perinneruokia, jos paikallismättö epäilyttää.
Vuosikymmeniä liikkuneiden turistilaumojen seurauksena Phuket on Thaimaan kalleimpia paikkoja. Reilun tuhannen bahtin ikkunaton hotellihuone mahdollisimman kaukana rannasta oli parasta, mihin pystyimme, kun Pohjois-Thaimaassa suunnilleen samalla hinnalla sai überbungalowin viiden tähden resortista. Liikenne on lähes kokonaan taksimafian hallussa: kaikki tuktukit kuuluvat samojen jamppojen alaisuuteen, ja kaikkien hinnat ovat sekä kiinteitä että törkeitä: 200 bahtia mistä tahansa loikasta samalla rannalla, ja 400 naapurirannalle (4-5 kilometriä). Bangkokissa kahdella huntilla pääsee abouttiarallaa kaupungin laidalta toiselle.
Liikenne on kaoottista ja tappavaa, kun viinaa kiskoneet turistit säästävät taksirahaa hyppäämällä moottoripyörän selkään ja lähtevät ensimmäistä kertaa elämäänsä vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Yhtenään vastaan kävelee ihmisiä raajat paketissa, ja kuolonkolarit ovat yleisiä. Yhden näkemäni lehtijutun mukaan Phuketissa loukkaantuu 20 000 ja kuolee 500 turistia vuosittain, ja näistä suurin osa on liikenneonnettomuuksia. Phuketin vuotuista kävijämäärää en tiedä.
Ravintoloiden hinnat lähtevät vakiona 150-200 bahtista per pääruoka (ei sis. riisiä), ja yhteen simppeliin ateriaan meni helposti rapiat 300 bahtia. Lähempänä rantaa on tietysti kalliimpaa. Onneksi löysin syrjäseudultamme pari thaimaalaista katuruokaa tarjoavaa kojua, joista perussafkaa sai 50 bahtilla. Muuten lompakko olisi tuhoutunut vielä enemmän.
Mutta.
Vaikka olenkin kitsas piru ja penniä venyttävä lurjus, jonka palleaa on helpointa hutaista lompakon kautta, hintatason tupla- tai triplaantuminen ei ollut pahin. Pahin oli jatkuva rahastusyritysten, eriarvoisuuden ja hedonistaavien turistien pyörremyrsky. Missään tämä ei näkynyt selvemmin kuin Bangla Streetillä, rannasta kohti sisämaata lähtevällä kadunpätkällä.
Bangla Street, näin ystävien kesken Bangla, on Patong Beaching yöelämän rasvaisena ja setelöitynä sykkivä sydän. Se on sikermä gogo-baareja, strippiklubeja ja freelance-prostituoituja, ja kirsikkana kakun päällä on yksinäinen McDonald's. Viidentoista tyttöpaikan sisäänheittäjät yrittävät saada paikalle erehtyneen matkalaisen katsomaan JUST HEIDÄN ping pong -show'taan, koska se eroaa niin hjemmetisti muiden paikkojen show'sta. Kiinnostuneet googlatkoon, internetin ihmemaasta löytyy taatusti oppimateriaalia.
Joku on koko ajan käsipuolessa kärkkymässä provikkaansa tai myymässä halpaa muoviroskaa, itseään tai "paikallisia käsitöitä" "paikallisessa perinneasussa". Ympärillä parveilee jäätävä nippu jurrisia turisteja, jotka ovat saapuneet paratiisiinsa: täällä paksulla eli länsimaisella lompakolla saa melko lailla mitä tahansa, ja ihmisen muita ominaisuuksia ei pidetä juuri minään. Turistille paikallinen on joko huijari tai hetken huvitus, paikalliselle turisti on rahannostoautomaatti, jota pitää vähän voidella. Kumpikaan ei kunnioita toista.
Eli jos puolialastomat, tylsistyneet naiset tai kovaa tehdastyötä prostituution pariin paenneet ihmiset tai kaiken kuviteltavissa olevan kaman veto viehättää, niin onnittelen, tie Taivaaseen on kivetty phuketilaisella betonilla!
***
Seuraavaksi hutkivan journalismin erikoisekstranumero!
Joulupäivän kunniaksi käväisin juomassa yhden (1) oluen paikallisessa gogo-baarissa. Ajatus ahdisti ja pelotti minua kohtuuttomasti, joten se oli pakko tehdä; en tykkää kuunnella ämpyilyä psyykeltäni. Lisäksi halusin tutkia, millainen paikallinen tapakulttuuri moisissa mestoissa on: puhtoisena ja tiedostavana keskiluokan kasvattina en ole vastaavissa paikoissa pyörinyt. Täältä varsinkaan ei ole kuvia, koska kameran tai kännykän esiinottamisesta olisi murrettu polvet.
Palloilin ympäri Banglaa koittaen spotata jonkin paikan, johon soluttautua. Kävelin pari ekstrakierrosta, koska jänistytti (tunnetila, ei jänikseksi pukeutunut nainen). Mestoilla oli parhaimmillaan 5-7 sisäänheittäjää, kiva homma heilläkin. Lopulta päädyin feikkiluonnonkivellä sisustettuun mestaan, jonka nimestä minulla ei ole hajuakaan, koska olin niin jäässä.
Sisällä oli kaksi tuolien ympäröimää koroketta, seinänvierustat täynnä tuoleja ja pikkupöytiä ja korokkeilla kymmenisen gogo-leidiä stringibikineissä ja korkkareissa. Asiakkaita oli lisäkseni kaksi. Tilasin pienen Singhan (150 bht) ja vasta maksamisen jälkeen tajusin, että oluen tuoneen tarjoilijan murtunut ilme viittasi siihen, että hän olisi kovasti toivonut tippiä. En kysynyt, mutta epäilen, että hänen ainoa palkkansa olivat nuo tipit.
Muut asiakkaat olivat kaksi kolmekymppistä englantilaista ja myöhemmin sisään kierinyt, hieman pönäkämmän puoleinen länkkärimies. Olin toivonut, että voisin jubailla asiakkaiden kanssa ja vähän tökkiä heidän tiedostushermojaan, mutta kaikki asettautuivat mahdollisimman kauaksi kaikista muista asiakkaista, elleivät olleet jo valmiiksi kavereita. Kaikki olivat aktiivisesti kiinnittämättä huomiota kehenkään muuhun. Vinkkinä siis sanottakoon, että jos haluaa tutustua ihmisiin, gogo-baari on siihen aika onneton paikka.
Entäpä sitten paikan pihvi, eli paljas pinta? Häkellyin siitä, kuinka tylsistyneeltä puolialaston ihminen voi näyttää. Villeimmät leidit veivasivat paria hennosti huojuvaa tanssiaskelta, mutta suurin osa vain seisoskeli lavalla ja mietti syntyjä syviä. Heihin tuli eloa vain, kun he saivat hutkia asiakkaita pampuilla. Paikan gimmickinä oli tosiaan mahdollisuus tulla nätin thai-naisen mätkimäksi pehmeällä feikkipampulla. Siitä esiintyjät näyttivät nauttivan, jostain syystä. Vaikka pamput olivat pehmeitä, lyönnit lähtivät olan takaa ja mäjähtivät melkoisesti. Varmasti ihan hyvää stressinpurkua.
Pian alkoikin ahdistaa, joten join olueni loppuun liian nopeasti, sain vatsanväänteitä ja häivyin. Poistuessani eräs sisäänheittäjistä läpsäisi hyvästiksi vasenta pakaraani pampullaan.
Neidit olivat nättejä, mutta en pysty enkä kykene parhaalla tahdollanikaan eläytymään siihen, että jonkun mielestä tuollaisessa paikassa ja kontekstissa hengailu olisi viihdyttävää ja miellyttävää. Koko paikka haisi kyyniseltä kyllästymiseltä, jossa tarjottiin yksinkertaisinta mahdollista aistinautintoa pienimmälle yhteiselle nimittäjälle. Sekä esiintyjät että asiakkaat ottivat osaa tyhjään performanssiin, jonka takana ei ollut mitään. Kukaan ei näyttänyt nauttivan olostaan, paitsi kahden esiintyjän välissä istunut tanakka turisti.
Lisäksi mestan bisnesmalli olisi tosi kiinnostava selvittää. Henkilökuntaa oli pienen yksiön kokoisessa baarissa noin 20 henkeä, asiakkaita parhaimmillaan 4. Kenelle maksetaan palkkaa, minkä suuruista, kuka saa provikat ja kenelle menevät tuotot? Mikään rahasampo se ei näyttänyt olevan, vaikka myöhään illalla tilanne voisi olla erilainen.
***
Puhutaanpas vielä hetki prostituutiosta, koska se oli Banglalla niin näkyvää. Thaimaan hallituksen (vanhan ja epätarkan, mutta silti) arvion mukaan 80 %:ssa Thaimaassa tapahtuvasta prostituutiosta ostaja on thaimaalainen. Seksiturismia on ja se lyö silmille, mutta se on silti murto-osa kotimaisesta kysynnästä.
Lähes kaikki paikalliset prostituoidut ovat työssään vapaaehtoisesti. Varsinkin monet Isanin ja muun Pohjois-Thaimaan kouluttamattomat naiset kertovat perheelleensä lähtevänsä "tarjoilijoiksi" Pattayalle tai Phuketiin. Perheet kyllä tietävät, mikä on homman nimi, mutta koska tytär lähettää kotiin paikallisittain jäätäviä rahasummia, asiasta ei nosteta meteliä.
(Sivujuonteena mainittakoon, että Laosin maaseudulla ei ole tavatonta, että äiti myy tyttärensä neitsyyden sopivan rikkaalle ostajalle. Laosissa äiti on perheen pää, ja tätä aika raffilta tuntuvaa tapaa perustellaan seuraavalla sananlaskulla: "Jos sitä ei myydä hyvästä rahasta, se annetaan ilmaiseksi jäätelöstä.")
Mutta eihän se ole todellista vapaaehtoisuutta, jos köyhyys ajaa ihmisen moiseen! Onnettomat huoraparat! No, jos olisin rikas perijä, keskittyisin opiskelemaan, kirjoittamaan ja reissaamaan ja heittäisin palkkatyön samantien narikkaan. Voi onneton toimittajaparka, joka köyhyyden vuoksi tekee luonnotonta 8-10 tunnin työpäivää viitenä päivänä viikossa (jos saa vakituisen työsuhteen, se onnenpekka)! Onneksi olen sentään menossa rikkaisiin naimisiin.
Käytännössä paikallisten prostituoitujen valinta on tämä:
1) Hengaile synnyinseudullasi tai lähikaupungissa ja tee tehtaassa 12 tunnin työpäivää, josta tienaat 500 bahtia (noin 12.50 €). Tätä sitten loppuikä, kunnes kyllästyt tai kuolet.
2) Lähde Phuketiin tai Pattayalle, dallaile illat baareissa ja jos natsaa, tienaat helposti 2 000 bahtia päivässä (matemaatikot siellä yleisössä jo laskivatkin, että noin 50 €). Jos käy tosi hyvin, saat solmittua suhteen länsimaalaiseen, joka lähettää sinulle rahaa poissaollessaan. Jos käy ekstramahtavasti, pääset tämän kanssa naimisiin ja elämäsi ja perheesi elämä tulee olemaan merkittävästi helpompaa kuin mitenkään muuten ikinä.
Suomalaisessakin prostituutiossa kyse on useimmiten siitä, että vaihtoehtona olisi tehdä pitkää päivää siivoojana kuukauden ympäri tai pari kertaa kuussa ottaa asiakas. Molemmilla pääsee kiinni samaan elintasoon, mutta toinen vaatii paljon vähemmän aikaa.
Kummassa on enemmän hyviä ja huonoja puolia? Jaa'a. Kukin päättäköön keskenään tarkkaan harkittuaan, sanoo vapautta rakastava, järkeen nojaava sydämeni. Tunnen pari alan hommia Suomessa tehnyttä ihmistä, ja ihan täysipäisiä ovat vieläkin.
Sen sijaan myytti onnettomasta olosuhteiden uhriksi joutuneesta huoraparasta voitaisiin jo kuopata. Se sopii ainoastaan ihmiskaupan uhrein ja päihdeaddikteihin, jotka ovat huomattavan pieni osa kokonaisuutta. (Tuota osaa voi kyllä kasvattaa esimerkiksi prostituution kriminalisoimisella, jos välttämättä haluaa) Enemmistölle prostituoiduista kyseessä on oma valinta, joka tarjoaa paljon enemmän toimijuutta (agency), valinnanvapautta ja rahaa kuin monet vaihtoehtonsa.
Phuketin Bangla Streetin toiminnassa minua kiinnostaisi eniten se, kuinka paljon paikallisilta naisilta seksiä ostavat turistit ymmärtävät tästä kuviosta. Näkevätkö turistit ne poliittiset ja ekonomiset tekijät, jotka ovat muokanneet paikasta tällaisen? Ymmärtävätkö he, miksi muovirihkaman kaupustelijat nykivät hihaa joka nurkalla? Vai nähdäänkö Bangla vain ruotsinlaivan ja Disneylandin punaisten lyhtyjen alueen sekoituksena, jossa normaalit säännöt eivät päde ja ainoa tavoite on upottaa itsensä mahdollisimman syvälle nautinnon tavoitteluun? Jaa'a.
***
No, yksi asia on selvä: never again to Phuket. Nyt Kaakkois-Aasian pahimmista turistihelveteistä näkemättä ovat enää Koh Samui, Vang Vieng ja Goa.
Pidän kuitenkin hampurilaisista, joten annan palautteeni sellaisena. Positiivinen loppuhuipennus siis olkoon se, mitä hyvää Phuketissa on!
1) Ympäröivä luonto on todella kaunis. Sitä on vain vaikea päästä näkemään, kun ajaminen on vaarallista ja kyydit maksavat maltaita.
2) Patong Beachia lukuunottamatta rannat ovat melko mukavia ja enemmän lomaileville perheille suunniteltuja. Phuket on tosi iso saari, jolta löytyy hyvinkin autioita rantoja, jos paikkoja pääsee tutkimaan.
3) Mikäli pätäkkää riittää, paikallisväestön kairaamista mielekkäämpääkin tekemistä löytyy. On banaanibotskia, liitovarjoilua, jetpackia (!!), vesiskootteria ja erinomaisia laitesukellus- ja snorklauspaikkoja. Tosin vesiskootterin vuokraamisessa saattaa käydä niin, että vuokraaja on peittänyt vanhan naarmun tarralla, joka sitten vedessä lähtee irti. Palautuksen yhteydessä vuokraaja sitten nostaa metakan siitä, miten turisti on naarmuttanut kallista vesiskootteria ja joutuu maksamaan maltaita.
4) Parhaat ravintolat ovat erinomaisia. Siis oikeasti aivan loistavia. Patong Beachin ainoa libanonilainen ravintola sai minut nielaisemaan kieleni saman tien, ja häkellyttävän kohtuuhintainen intialainen paikka kokkasi sellaiset curryt että tsaijai. Huonotkin raflat maksavat joka tapauksessa ihan älyttömästi, joten saman tien voi käydä syömässä oikeasti herkullista ruokaa.
5) Phuket on suosittu turistikohde, joten sinne pääsee ja sieltä pääsee pois todella helposti. Tai no, helposti ja helposti, oma tulomme Bangkokista venyi 12 tunnista 22 tuntiin ja sisälsi neljä eri ajoneuvoa, vaikka kyse piti olla vain yhdestä bussista. En enää luota matkatoimistoihin, en sitten pätkääkään. Kovat jätkät lähtevät suoralla yöbussilla Phuketista Pattayalle.
Disklaimeri: kävin läpikulkumatkalla Phuket Townin kautta, vietin viikon Patong Beachilla ja vierailin Karon Beachilla. Teksti kuvastaa näitä kokemuksia. Phuketissa on muutakin, mutta jos hedonistinen yöelämä ja luksusresortit eivät nappaa, kaiken muun saa huomattavasti miellyttävämmin ja halvemmalla, kun lähtee Phuketista vähänkään mihinkään. Esimerkiksi 100 kilometriä Phuket Townista pohjoiseen on Kao Lak (juu, se tsunamimesta), joka oli huomattavan miellyttävä paikka, josta löytyi kaikki mahdolliset turistipalvelut, biitsiä, laadukasta ruokaa ja sillai. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että Phuket sux, man. On tosi vähän syitä mennä mieluummin sinne kuin jonnekin muualle.
Vietnamin sodan aikaan Phuketiin laivattiin jenkkisotilaita lepäämään, rentoutumaan ja "rentoutumaan". Halvan hintatason ja tuhansien vitaalisten ja kiimaisten nuorten miesten yhdistelmä johti luonnollisesti kaikenlaisten tarpeiden tyydyttämistä tarjoavien palvelujen ilmestymiseen, ja sodan jälkeen paikalle alettiin roudata maukka perusturisteja joskus 70-luvulla. Nyt Phuket on sellainen vakkaripakettimatkakohde, jossa voi syödä koko reissunsa ajan vaikka ruotsalaisia perinneruokia, jos paikallismättö epäilyttää.
Vuosikymmeniä liikkuneiden turistilaumojen seurauksena Phuket on Thaimaan kalleimpia paikkoja. Reilun tuhannen bahtin ikkunaton hotellihuone mahdollisimman kaukana rannasta oli parasta, mihin pystyimme, kun Pohjois-Thaimaassa suunnilleen samalla hinnalla sai überbungalowin viiden tähden resortista. Liikenne on lähes kokonaan taksimafian hallussa: kaikki tuktukit kuuluvat samojen jamppojen alaisuuteen, ja kaikkien hinnat ovat sekä kiinteitä että törkeitä: 200 bahtia mistä tahansa loikasta samalla rannalla, ja 400 naapurirannalle (4-5 kilometriä). Bangkokissa kahdella huntilla pääsee abouttiarallaa kaupungin laidalta toiselle.
Liikenne on kaoottista ja tappavaa, kun viinaa kiskoneet turistit säästävät taksirahaa hyppäämällä moottoripyörän selkään ja lähtevät ensimmäistä kertaa elämäänsä vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Yhtenään vastaan kävelee ihmisiä raajat paketissa, ja kuolonkolarit ovat yleisiä. Yhden näkemäni lehtijutun mukaan Phuketissa loukkaantuu 20 000 ja kuolee 500 turistia vuosittain, ja näistä suurin osa on liikenneonnettomuuksia. Phuketin vuotuista kävijämäärää en tiedä.
Ravintoloiden hinnat lähtevät vakiona 150-200 bahtista per pääruoka (ei sis. riisiä), ja yhteen simppeliin ateriaan meni helposti rapiat 300 bahtia. Lähempänä rantaa on tietysti kalliimpaa. Onneksi löysin syrjäseudultamme pari thaimaalaista katuruokaa tarjoavaa kojua, joista perussafkaa sai 50 bahtilla. Muuten lompakko olisi tuhoutunut vielä enemmän.
Mutta.
Vaikka olenkin kitsas piru ja penniä venyttävä lurjus, jonka palleaa on helpointa hutaista lompakon kautta, hintatason tupla- tai triplaantuminen ei ollut pahin. Pahin oli jatkuva rahastusyritysten, eriarvoisuuden ja hedonistaavien turistien pyörremyrsky. Missään tämä ei näkynyt selvemmin kuin Bangla Streetillä, rannasta kohti sisämaata lähtevällä kadunpätkällä.
Bangla Street, näin ystävien kesken Bangla, on Patong Beaching yöelämän rasvaisena ja setelöitynä sykkivä sydän. Se on sikermä gogo-baareja, strippiklubeja ja freelance-prostituoituja, ja kirsikkana kakun päällä on yksinäinen McDonald's. Viidentoista tyttöpaikan sisäänheittäjät yrittävät saada paikalle erehtyneen matkalaisen katsomaan JUST HEIDÄN ping pong -show'taan, koska se eroaa niin hjemmetisti muiden paikkojen show'sta. Kiinnostuneet googlatkoon, internetin ihmemaasta löytyy taatusti oppimateriaalia.
Joku on koko ajan käsipuolessa kärkkymässä provikkaansa tai myymässä halpaa muoviroskaa, itseään tai "paikallisia käsitöitä" "paikallisessa perinneasussa". Ympärillä parveilee jäätävä nippu jurrisia turisteja, jotka ovat saapuneet paratiisiinsa: täällä paksulla eli länsimaisella lompakolla saa melko lailla mitä tahansa, ja ihmisen muita ominaisuuksia ei pidetä juuri minään. Turistille paikallinen on joko huijari tai hetken huvitus, paikalliselle turisti on rahannostoautomaatti, jota pitää vähän voidella. Kumpikaan ei kunnioita toista.
Eli jos puolialastomat, tylsistyneet naiset tai kovaa tehdastyötä prostituution pariin paenneet ihmiset tai kaiken kuviteltavissa olevan kaman veto viehättää, niin onnittelen, tie Taivaaseen on kivetty phuketilaisella betonilla!
***
Seuraavaksi hutkivan journalismin erikoisekstranumero!
Joulupäivän kunniaksi käväisin juomassa yhden (1) oluen paikallisessa gogo-baarissa. Ajatus ahdisti ja pelotti minua kohtuuttomasti, joten se oli pakko tehdä; en tykkää kuunnella ämpyilyä psyykeltäni. Lisäksi halusin tutkia, millainen paikallinen tapakulttuuri moisissa mestoissa on: puhtoisena ja tiedostavana keskiluokan kasvattina en ole vastaavissa paikoissa pyörinyt. Täältä varsinkaan ei ole kuvia, koska kameran tai kännykän esiinottamisesta olisi murrettu polvet.
Palloilin ympäri Banglaa koittaen spotata jonkin paikan, johon soluttautua. Kävelin pari ekstrakierrosta, koska jänistytti (tunnetila, ei jänikseksi pukeutunut nainen). Mestoilla oli parhaimmillaan 5-7 sisäänheittäjää, kiva homma heilläkin. Lopulta päädyin feikkiluonnonkivellä sisustettuun mestaan, jonka nimestä minulla ei ole hajuakaan, koska olin niin jäässä.
Sisällä oli kaksi tuolien ympäröimää koroketta, seinänvierustat täynnä tuoleja ja pikkupöytiä ja korokkeilla kymmenisen gogo-leidiä stringibikineissä ja korkkareissa. Asiakkaita oli lisäkseni kaksi. Tilasin pienen Singhan (150 bht) ja vasta maksamisen jälkeen tajusin, että oluen tuoneen tarjoilijan murtunut ilme viittasi siihen, että hän olisi kovasti toivonut tippiä. En kysynyt, mutta epäilen, että hänen ainoa palkkansa olivat nuo tipit.
Muut asiakkaat olivat kaksi kolmekymppistä englantilaista ja myöhemmin sisään kierinyt, hieman pönäkämmän puoleinen länkkärimies. Olin toivonut, että voisin jubailla asiakkaiden kanssa ja vähän tökkiä heidän tiedostushermojaan, mutta kaikki asettautuivat mahdollisimman kauaksi kaikista muista asiakkaista, elleivät olleet jo valmiiksi kavereita. Kaikki olivat aktiivisesti kiinnittämättä huomiota kehenkään muuhun. Vinkkinä siis sanottakoon, että jos haluaa tutustua ihmisiin, gogo-baari on siihen aika onneton paikka.
Entäpä sitten paikan pihvi, eli paljas pinta? Häkellyin siitä, kuinka tylsistyneeltä puolialaston ihminen voi näyttää. Villeimmät leidit veivasivat paria hennosti huojuvaa tanssiaskelta, mutta suurin osa vain seisoskeli lavalla ja mietti syntyjä syviä. Heihin tuli eloa vain, kun he saivat hutkia asiakkaita pampuilla. Paikan gimmickinä oli tosiaan mahdollisuus tulla nätin thai-naisen mätkimäksi pehmeällä feikkipampulla. Siitä esiintyjät näyttivät nauttivan, jostain syystä. Vaikka pamput olivat pehmeitä, lyönnit lähtivät olan takaa ja mäjähtivät melkoisesti. Varmasti ihan hyvää stressinpurkua.
Pian alkoikin ahdistaa, joten join olueni loppuun liian nopeasti, sain vatsanväänteitä ja häivyin. Poistuessani eräs sisäänheittäjistä läpsäisi hyvästiksi vasenta pakaraani pampullaan.
Neidit olivat nättejä, mutta en pysty enkä kykene parhaalla tahdollanikaan eläytymään siihen, että jonkun mielestä tuollaisessa paikassa ja kontekstissa hengailu olisi viihdyttävää ja miellyttävää. Koko paikka haisi kyyniseltä kyllästymiseltä, jossa tarjottiin yksinkertaisinta mahdollista aistinautintoa pienimmälle yhteiselle nimittäjälle. Sekä esiintyjät että asiakkaat ottivat osaa tyhjään performanssiin, jonka takana ei ollut mitään. Kukaan ei näyttänyt nauttivan olostaan, paitsi kahden esiintyjän välissä istunut tanakka turisti.
Lisäksi mestan bisnesmalli olisi tosi kiinnostava selvittää. Henkilökuntaa oli pienen yksiön kokoisessa baarissa noin 20 henkeä, asiakkaita parhaimmillaan 4. Kenelle maksetaan palkkaa, minkä suuruista, kuka saa provikat ja kenelle menevät tuotot? Mikään rahasampo se ei näyttänyt olevan, vaikka myöhään illalla tilanne voisi olla erilainen.
***
Puhutaanpas vielä hetki prostituutiosta, koska se oli Banglalla niin näkyvää. Thaimaan hallituksen (vanhan ja epätarkan, mutta silti) arvion mukaan 80 %:ssa Thaimaassa tapahtuvasta prostituutiosta ostaja on thaimaalainen. Seksiturismia on ja se lyö silmille, mutta se on silti murto-osa kotimaisesta kysynnästä.
Lähes kaikki paikalliset prostituoidut ovat työssään vapaaehtoisesti. Varsinkin monet Isanin ja muun Pohjois-Thaimaan kouluttamattomat naiset kertovat perheelleensä lähtevänsä "tarjoilijoiksi" Pattayalle tai Phuketiin. Perheet kyllä tietävät, mikä on homman nimi, mutta koska tytär lähettää kotiin paikallisittain jäätäviä rahasummia, asiasta ei nosteta meteliä.
(Sivujuonteena mainittakoon, että Laosin maaseudulla ei ole tavatonta, että äiti myy tyttärensä neitsyyden sopivan rikkaalle ostajalle. Laosissa äiti on perheen pää, ja tätä aika raffilta tuntuvaa tapaa perustellaan seuraavalla sananlaskulla: "Jos sitä ei myydä hyvästä rahasta, se annetaan ilmaiseksi jäätelöstä.")
Mutta eihän se ole todellista vapaaehtoisuutta, jos köyhyys ajaa ihmisen moiseen! Onnettomat huoraparat! No, jos olisin rikas perijä, keskittyisin opiskelemaan, kirjoittamaan ja reissaamaan ja heittäisin palkkatyön samantien narikkaan. Voi onneton toimittajaparka, joka köyhyyden vuoksi tekee luonnotonta 8-10 tunnin työpäivää viitenä päivänä viikossa (jos saa vakituisen työsuhteen, se onnenpekka)! Onneksi olen sentään menossa rikkaisiin naimisiin.
Käytännössä paikallisten prostituoitujen valinta on tämä:
1) Hengaile synnyinseudullasi tai lähikaupungissa ja tee tehtaassa 12 tunnin työpäivää, josta tienaat 500 bahtia (noin 12.50 €). Tätä sitten loppuikä, kunnes kyllästyt tai kuolet.
2) Lähde Phuketiin tai Pattayalle, dallaile illat baareissa ja jos natsaa, tienaat helposti 2 000 bahtia päivässä (matemaatikot siellä yleisössä jo laskivatkin, että noin 50 €). Jos käy tosi hyvin, saat solmittua suhteen länsimaalaiseen, joka lähettää sinulle rahaa poissaollessaan. Jos käy ekstramahtavasti, pääset tämän kanssa naimisiin ja elämäsi ja perheesi elämä tulee olemaan merkittävästi helpompaa kuin mitenkään muuten ikinä.
Suomalaisessakin prostituutiossa kyse on useimmiten siitä, että vaihtoehtona olisi tehdä pitkää päivää siivoojana kuukauden ympäri tai pari kertaa kuussa ottaa asiakas. Molemmilla pääsee kiinni samaan elintasoon, mutta toinen vaatii paljon vähemmän aikaa.
Kummassa on enemmän hyviä ja huonoja puolia? Jaa'a. Kukin päättäköön keskenään tarkkaan harkittuaan, sanoo vapautta rakastava, järkeen nojaava sydämeni. Tunnen pari alan hommia Suomessa tehnyttä ihmistä, ja ihan täysipäisiä ovat vieläkin.
Sen sijaan myytti onnettomasta olosuhteiden uhriksi joutuneesta huoraparasta voitaisiin jo kuopata. Se sopii ainoastaan ihmiskaupan uhrein ja päihdeaddikteihin, jotka ovat huomattavan pieni osa kokonaisuutta. (Tuota osaa voi kyllä kasvattaa esimerkiksi prostituution kriminalisoimisella, jos välttämättä haluaa) Enemmistölle prostituoiduista kyseessä on oma valinta, joka tarjoaa paljon enemmän toimijuutta (agency), valinnanvapautta ja rahaa kuin monet vaihtoehtonsa.
Phuketin Bangla Streetin toiminnassa minua kiinnostaisi eniten se, kuinka paljon paikallisilta naisilta seksiä ostavat turistit ymmärtävät tästä kuviosta. Näkevätkö turistit ne poliittiset ja ekonomiset tekijät, jotka ovat muokanneet paikasta tällaisen? Ymmärtävätkö he, miksi muovirihkaman kaupustelijat nykivät hihaa joka nurkalla? Vai nähdäänkö Bangla vain ruotsinlaivan ja Disneylandin punaisten lyhtyjen alueen sekoituksena, jossa normaalit säännöt eivät päde ja ainoa tavoite on upottaa itsensä mahdollisimman syvälle nautinnon tavoitteluun? Jaa'a.
***
No, yksi asia on selvä: never again to Phuket. Nyt Kaakkois-Aasian pahimmista turistihelveteistä näkemättä ovat enää Koh Samui, Vang Vieng ja Goa.
Pidän kuitenkin hampurilaisista, joten annan palautteeni sellaisena. Positiivinen loppuhuipennus siis olkoon se, mitä hyvää Phuketissa on!
1) Ympäröivä luonto on todella kaunis. Sitä on vain vaikea päästä näkemään, kun ajaminen on vaarallista ja kyydit maksavat maltaita.
2) Patong Beachia lukuunottamatta rannat ovat melko mukavia ja enemmän lomaileville perheille suunniteltuja. Phuket on tosi iso saari, jolta löytyy hyvinkin autioita rantoja, jos paikkoja pääsee tutkimaan.
3) Mikäli pätäkkää riittää, paikallisväestön kairaamista mielekkäämpääkin tekemistä löytyy. On banaanibotskia, liitovarjoilua, jetpackia (!!), vesiskootteria ja erinomaisia laitesukellus- ja snorklauspaikkoja. Tosin vesiskootterin vuokraamisessa saattaa käydä niin, että vuokraaja on peittänyt vanhan naarmun tarralla, joka sitten vedessä lähtee irti. Palautuksen yhteydessä vuokraaja sitten nostaa metakan siitä, miten turisti on naarmuttanut kallista vesiskootteria ja joutuu maksamaan maltaita.
4) Parhaat ravintolat ovat erinomaisia. Siis oikeasti aivan loistavia. Patong Beachin ainoa libanonilainen ravintola sai minut nielaisemaan kieleni saman tien, ja häkellyttävän kohtuuhintainen intialainen paikka kokkasi sellaiset curryt että tsaijai. Huonotkin raflat maksavat joka tapauksessa ihan älyttömästi, joten saman tien voi käydä syömässä oikeasti herkullista ruokaa.
5) Phuket on suosittu turistikohde, joten sinne pääsee ja sieltä pääsee pois todella helposti. Tai no, helposti ja helposti, oma tulomme Bangkokista venyi 12 tunnista 22 tuntiin ja sisälsi neljä eri ajoneuvoa, vaikka kyse piti olla vain yhdestä bussista. En enää luota matkatoimistoihin, en sitten pätkääkään. Kovat jätkät lähtevät suoralla yöbussilla Phuketista Pattayalle.
Disklaimeri: kävin läpikulkumatkalla Phuket Townin kautta, vietin viikon Patong Beachilla ja vierailin Karon Beachilla. Teksti kuvastaa näitä kokemuksia. Phuketissa on muutakin, mutta jos hedonistinen yöelämä ja luksusresortit eivät nappaa, kaiken muun saa huomattavasti miellyttävämmin ja halvemmalla, kun lähtee Phuketista vähänkään mihinkään. Esimerkiksi 100 kilometriä Phuket Townista pohjoiseen on Kao Lak (juu, se tsunamimesta), joka oli huomattavan miellyttävä paikka, josta löytyi kaikki mahdolliset turistipalvelut, biitsiä, laadukasta ruokaa ja sillai. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että Phuket sux, man. On tosi vähän syitä mennä mieluummin sinne kuin jonnekin muualle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti